MUSTARUUTI.FI > Katkaistu kaksipiippuinen haulikko, USA 1868 #1114

Katkaistu kaksipiippuinen haulikko, USA 1868 #1114

Katkaistu haulikko ruusupuutukilla. Haulikossa on kaksi läpiporattua piippua ja oma liipaisin molemmille iskureille. Iskurit saa viritettyä ja laukaistua kuten alkuperäisissäkin. Piippu taittuu auki ja lukittuu kiinni.

Katkaisemalla sekä tukin että piiput, saa isosta aseesta tehtyä melkeinpä pistoolikokoisen, jota on helppo kantaa, kätkeä ja käyttää ahtaissa tiloissa (esimerksi sisätiloissa tai tiheässä metsikössä). Helppokäyttöisyyden vuoksi erikoisjoukot ja poliisit käyttävät katkaistuja haulikoita edelleen kautta maapallon, joskin nykyään tietysti tätä 1800-luvun mallia uudempia versioita.

Haulikko oli suosittu puolustautumisväline jo villin lännen aikoina, mutta erityisesti katkaistu haulikko on ollut useiden pankkirosvojen valinta niin villin lännen aikana kuin 1900-luvullakin. Katkaistuun haulikkoon on tartuttu erityisen hanakkaasti alueilla joilla pieniä käsiaseita ei lainsäädännön vuoksi ole ollut saatavilla esim. Briteissä, Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja onpa katkaistu haulikko löytänyt tiensä kotimaistenkin pankkirosvojen arsenaaliin.

Katkaistut haulikot ovat kiellettyjä useissa maissa rikollisten otettua aseen käyttöönsä. Italiassa juuri tällaista kaksipiippuista katkaistua haulikkoa, jossa molemmat iskurit viritetään manuaalisesti ja kummallekin piipulle on oma liipaisimensa, kutsutaan nimellä "lupara" (suden ammus, sudelle). Vaikka ase Italiassa olikin järjestäytyneen rikollisuuden vakiokalustoa, niin alunperin asetta käyttivät maanviljelijät ja lammastilalliset susia häätäessään. La Cosa Nostra otti aseen käyttöönsä Italiassa ja vastaavasti Mafia USA:ssa. Esiintyypä lupara Kummisetä-kirjoissa ja -elokuvassakin.

Vaikka tällaista asetta kutsutaankin katkaistuksi haulikoksi, niin se ei tarkoita että kaikki lyhytpiippuiset ja lyhyellä tukilla varustetut haulikot olisi sahaamalla lyhennetty pitkistä haulikoista. Useat valmistajat ovat tarjonneet tällaisia lyhyitä versioita pitkistä malleistaan vuosien saatossa.

Aseen metalliosat on valmistettu metallivalulla ja puuosat ovat aitoa kovapuuta.

Pituus: 52,5 cm
Paino 1,8 kg
Valmistaja: Denix

Katkaistu kaksipiippuinen haulikko, USA 1868 #1114
Katkaistu kaksipiippuinen haulikko, USA 1868 #1114
 Katkaistu kaksipiippuinen haulikko, USA 1868 #1114

Hinta: 119.00 €
Valm. koodi: 1114
Tuotekoodi: 100087
Varastossa:

Kyllä

 
 Ostoskori

MUSTARUUTI.FI, Rautaportti Oy, Y-tunnus 1899302-0, Oppipojankuja 1, 20780 Kaarina
, sähköpostiosoite asiakaspalvelu@mustaruuti.fi
Viimeksi päivitetty 2020-04-07 16:36:50